lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Yle: Turun puukottaja ei ole Abderrahman Mechkah

Turun puukottaja oli ilmoittanut Suomeen tullessaan iäkseen 17 vuotta ja viettänyt ensin puolisen vuotta alaikäisten yksikössä. Kun hän tuli ilmoituksensa mukaan täysi-ikäiseksi marraskuun lopussa 2016, hänet siirrettiin aikuisten yksikköön.

Miehen oikea nimi ei ole Abderrahman Mechkah. Hän kehuskeli antaneensa suomalaisviranomaisille väärän nimen ja iän. Hänen oikeaa nimeään tai ikäänsä ei tiedetä. Ylen lähteet arvioivat, että Mechkah on todellisuudessa yli 20-vuotias.

Turun vastaanottokeskuksessa Mechkah kertoi, että hän oli kiertänyt ennen Suomeen tuloaan Euroopassa ja muun muassa myynyt kokaiinia Italiassa.

Yhdelle lähteelle Mechkah kertoi tappaneensa henkilön asuessaan Marokossa. Hänellä oli tapana heitellä tappouhkauksia kiivastuessaan myös Suomessa.

Abderrahman Mechkah vietti aikaa ainakin viiden muun marokkolaisen kanssa. Marokkolaisseurueeseen kuului samoja henkilöitä, joita poliisi epäilee osallisuudesta Turun iskuun. Ryhmä muun muassa poltti yhdessä kannabista.

Lähde: Yle.

 

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT