perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Alaikäiset lapset syyllisiä Mikkelin Tuppuralan koulun tulipaloon

Mikkeli. Poliisin rikos- ja tekninen tutkinta ovat jatkaneet asian selvittämistä puhuttamalla todistajia ja tulipalon silminnäkijöitä. Päivän aikana tutkinnassa on saatu selvitettyä, että kolme alle 15- vuotiasta lasta on kiivennyt koulun katolle ja ollessaan katolla käsitelleet tulta. Lapset ovat poistuneet katolta, mutta tuli on jäänyt jollain tavalla kytemään katolle, josta se on nopeasti levinnyt laajaksi tulipaloksi. Poliisi on päivän aikana puhuttanut todistajien lisäksi kaikkia kolmea teosta epäiltyä lasta. Kaikki teosta epäillyt ovat omalla toiminnallaan auttaneet tapauksen selvittämisessä.

Poliisi muistuttaa, että tutkinnan ollessa edelleen kesken, niin sosiaalisen median kautta jaettavien henkilöihin kohdistuvien huhujen jakamista tulee välttää.

Poliisin aikaisemmin pyytämät vihjetiedot ovat olleet hyviä ja poliisi kiittää tietojen toimittajia. Tähän asiaan liittyen vihjeitä ei enää tarvitse toimittaa.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT