torstai, 25 heinäkuun, 2024

Alastarolaiseen kauppaan murtauduttiin kahdesti samana yönä – poliisi kaipaa havaintoja

Loimaa. Lounais-Suomen poliisi on selvittänyt Loimaan Alastarolla sijaitsevaan päivittäistavarakauppaan viime viikolla kohdistuneita varkauksia. Poliisi pyytää havaintoja epäillyn liikkeistä murtoyönä Alastaron keskustan alueella.

Tutkinnan kohteena on ollut kaksi epäiltyä varkautta, jotka molemmat tapahtuivat tiistain ja keskiviikon välisenä yönä 5. kesäkuuta. Paikkatutkinnan ja perusteellisen selvitystyön perusteella poliisi pääsi nopeasti epäiltyjen tekijöiden jäljille.

Tutkinnan aikana tehdyillä etsinnöillä poliisi on takavarikoinut kaupasta anastettua omaisuutta. Poliisi on suorittanut asiassa kiinniottoja ja useampia kuulusteluja.

Esitutkinnassa selvitettyjen tietojen perusteella poliisilla on syytä olettaa, että asiassa on yksi epäilty päätekijä, mutta varkauksien toteuttamiseen liittyy myös muita henkilöitä.

Havaitsitko tämän miehen murtoyönä?

Epäilty päätekijä on mies, joka tapahtumahetkellä oli pukeutunut mustaan Helly Hansen -merkkiseen takkiin, jossa on keltaisia heijastinraitoja.

Koska osa anastetusta omaisuudesta on vielä löytämättä, poliisi pyytää havaintoja kuvaillun miehen mahdollisista liikkeistä kyseisenä yönä Alastaron keskustassa.

Myös muuten asiasta mahdollisesti jotain tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin. Havainnot ja muut tiedot voi toimittaa poliisille joko sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai WhatsApp- tai tekstiviestillä numeroon 050 411 7655.

Lounais-Suomen poliisi tutkii tapausta varkauden yrityksenä ja varkausrikoksena.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT