tiistai, 25 kesäkuun, 2024

Espoosta kadonnutta miestä (kuva) etsittiin koirien ja dronen avulla – havaintoja kaivataan yhä

Espoo. Länsi-Uudenmaan poliisi etsii edelleen 37-vuotiasta Jani Kekkosta, joka katosi Espoossa 20.3.2024. Rikoskomisario Jyrki Kallion mukaan katoamispaikan lähellä ei ollut kyseisenä ajankohtana monia avoinna olevia paikkoja, joihin kadonnut olisi voinut mennä.

Poliisi on maanantaina 20.5. etsinyt Kekkosta laajasti maastosta siltä alueelta, jossa hänet viimeksi on nähty. Etsinnässä oli poliisin lisäksi mukana Vapaaehtoinen pelastuspalvelu, ja etsinnässä hyödynnettiin myös dronea ja poliisikoiria. Miestä ei kuitenkaan löytynyt.

Kekkosesta on viimeinen havainto Espoon Lommilassa torstaina 21.3. hieman ennen kello kolmea aamuyöllä, jolloin hän poistui linja-auton kyydistä. Hän oli noussut linja-auton kyytiin Pihlajarinteessä ja hän poistui linja-autosta IKEA-myymälän kohdalla.

– Tämän torstaiyön jälkeen hänestä ei ole tehty ainoatakaan varmistettua havaintoa. Katoamisen aikaan lähialueella ei ole moniakaan avoimena olevia paikkoja, joihin mennä tuohon aikaan, toteaa tutkintaa johtava rikoskomisario Jyrki Kallio.

Kadonnut Jani Kekkonen. Kuva: Poliisi.

Kadonnut on hoikka ja pitkä, ja hänellä on ruskeat puolipitkät hiukset sekä parta. Hänellä oli katoamishetkellä päällään beiget housut ja punainen paita, jossa on keltaista kauluksessa. Lisäksi hänellä oli yllään vihreä maastonvärinen takki ja musta pipo.

Kaikki havainnot kadonneen liikkeistä ja mahdollisesta olinpaikasta pyydetään ilmoittamaan sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lansi-uusimaa@poliisi.fi tai vihjepuhelimeen 029 541 3031.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT