keskiviikko, 2 lokakuun, 2024

Raiskauksen yritys Vantaalla – poliisi pyytää havaintoja

Vantaa. Itä-Uudenmaan poliisi tutkii viime yönä 22.5.2024 Vantaalla tapahtunutta epäiltyä raiskauksen yritystä. Poliisi sai tehtävän kohteeseen eilen noin puoliltaöin.

– Uhri, noin parikymppinen nainen, kertoi poliisin partiolle jääneensä bussista pois Myyrmäen asemalla, Jönsaksentiellä sijaitsevalla linja-autoasemalla tarkoituksenaan kävellä kotiin. Uhri oli kävellyt pitkin valaistua kevyenliikenteen väylää Korupolkua Helsingin suuntaan, kertoo tutkinnanjohtaja rikostarkastaja Heidi Niemi.

Uhri oli havahtunut siihen, että häneen käytiin käsiksi takaapäin ja kaadettiin kevyenliikenteen vieressä olevalle nurmikkoalueelle.

– Uhri onnistui pääsemään pois tilanteesta potkaisemalla epäillyn päältään, jonka jälkeenhän oli juossut viereisen kauppakeskuksen edustalle ja soittanut välittömästi hätäkeskukseen, Niemi jatkaa.

Poliisin esitutkinnassa saadun tiedon perusteella tapahtumapaikan ohi on ajanut pyöräilijä, joka on mahdollisesti kuullut tilanteessa uhrin avunpyynnöt. Poliisi pyytää kyseistä pyöräilijää ilmoittautumaan poliisille asian selvittämistä varten. Esitutkinnassa on myös selvinnyt, että lähistöllä on tapahtuma-aikaan ollut liikenteessä useita ihmisiä.

– Kaikki tapahtumaan liittyvät tiedot ja havainnot ovat meille arvokkaita ja pyydämme lähettämään ne poliisin sähköpostiosoitteeseen vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi ,kehottaa Niemi.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT