lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Häiriökäyttäytyminen ja väkivalta aiheuttivat poliisitehtäviä Lapissa

Lappi. Pääasiassa ravintoloissa tapahtuneet pahoinpitelyt ja järjestyshäiriöt aiheuttivat poliisitehtäviä eri puolilla Lappia lauantain 30.- ja sunnuntain 31.3. välisenä yönä. Kiinniottoja tehtiin Rovaniemellä, Luostolla, Levillä, Posiolla ja Meri-Lapissa, kertoo poliisi.

Ylitornio. Ensimmäinen pahoinpitely tapahtui Ylitorniolla yksityisasunnossa. Myöhemmin yön aikana alkoholi teki tehtävänsä ja aiheutti kolmessa eri ravintolassa pahoinpitelyjä. Isommilta vammoilta säästyttiin jokaisessa tapauksessa.

Rovaniemellä ravintolan asiakas oli lyönyt toista asiakasta nyrkillä leukaan. Toisessa ravintolassa asiakas otti yhteen järjestyksenvalvojan kanssa. Kumpikin päätyi poliisin huostaan.

Levillä poliisi haki talteen aggressiivisesti käyttäytyneet asiakkaat kahdesta ravintolasta.

Luostolla humalainen henkilö oli rikkonut kiinni olevan ravintolan ulko-oven lasin ja mennyt sisälle.

Posiolla otettiin kiinni henkilö, jota epäillään yksityisasunnossa tapahtuneista pahoinpitelyistä.

Alkoholilla oli osuutta asiaan kaikissa tapauksissa.

1 KOMMENTTI

  1. Alkohi on eräs huumelaji, joka myös vaikuttaa aivojen välittäjäaineisiin. Joillakin alkoholi vaikeuttaa omaa ja muidenkin elämistä. Eikö olisi hyvä poistaa näiden ihmisten haittavaikutukset estämällä heiltä alkoholin käyttö?

    0

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT