lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Hämenlinnanväylän onnettomuus – havaintoja pienestä valkoisesta autosta kaivataan yhä

Helsinki. Poliisi on tavoittanut tumman Volvon kuljettajan, josta pyydettiin tietoa maanantaina 15. kesäkuuta. Kuski otti itse yhteyttä poliisiin.

Sekavan oloinen nainen nousi Volvosta Hämeenlinnanväylällä perjantaina 12. kesäkuuta. Sen jälkeen hän käveli vaarallisesti ajokaistoilla, ja kaksi autoa törmäsi häneen. Tämän jälkeen nainen jatkoi matkaa kävellen. Hän kuoli myöhemmin sairaalassa.

– Poliisi selvittää edelleen tapahtumien kulkua, kertoo rikoskomisario Sampo Suomala Helsingin poliisilaitokselta.

Esitutkinta on alkuvaiheessa, sillä tapauksesta on kulunut aikaa vasta vajaa viikko. Poliisi arvioi tutkinnan aikana ja edetessä rikosnimikkeitä. Myös kuolemansyyntutkinta on kesken ja se on salassa pidettävää tietoa.

Silminnäkijöitä oli paikalla paljon, ja poliisi on puhuttanut heitä. Paikallaolijoiden mukaan nainen vaikutti sekavalta. Ensihoito löysi hänet parin sadan metrin päästä törmäyspaikalta, läheltä Haagan ramppia.

Poliisi haluaa edelleen silminnäkijähavaintoja pienestä valkoisesta autosta, joka jäi pitkäksi aikaa tapahtumapaikalle. Vihjeet pyydetään sähköpostitse analyysi.helsinki@poliisi.fi. Poliisin tiedossa on kuljettaja, joka ensimmäisenä törmäsi naiseen.

Aiempi uutinen asiasta:

Moottoritiellä Helsingissä jalan liikkunut nainen kuoli autojen tönäisemänä – havaintoja pyydetään

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT