perjantai, 23 helmikuun, 2024

Ilotulitteita ihmisiä kohti, pahoinpitelyjä ja kotihälytyksiä poliisilla Lounais-Suomessa

Lounais-Suomen poliisilla oli tavanomaista rauhallisempi uudenvuodenyö, juhlintaa ulkosalla hillitsi kireä pakkanen sekä Varsinais-Suomessa että Satakunnassa. Siitä huolimatta erilaisia yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen liittyviä häiriötehtäviä oli poliisilaitoksen alueella kuutisenkymmentä, kertoo poliisi.

Näistä suurimpaan osaan liittyivät ilotulitteet, joita ammuttiin ihmisiä kohti tai muuten vaarallisesti. Pahoinpitelytehtäviä oli alun toistakymmentä ja kotihälytystehtäviä, lähinnä metelistä tai riidasta johtuvia, oli parikymmentä.

Poliisi valvoi erityisesti alaikäisten juhlintaa ja puuttui matalalla kynnyksellä alkoholin ja rakettien hallussapitoon. Nuorison käyttäytyminen oli kuitenkin melko rauhallista, eikä esimerkiksi Turkuun nuorten selviämisasemalle tuotu illan aikana yhtään päihtynyttä alaikäistä.

Rauhallisesta yleisilmeestä huolimatta uudenvuodenaattoiltana Porin Sampolassa tapahtui yksi vakava väkivallanteko, josta poliisi tiedottaa myöhemmin.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT