Ruotsi. Lauantaina 17.9. iltapäivällä Husbyn keskustassa puhkesi iso tappelu kahden ryhmän välillä, kertovat SVT Nyheter ja Aftonbladet.

Lauantaina puoli kuuden aikaan poliisi sai hälytyksen, koska Husbyn keskustassa vallitsi levoton tunnelma kahden ryhmän välillä.



Puoli kahdeksan aikaan konflikti kärjistyi, jolloin poliisi otti kiinni ja poisti paikalta 105 henkilöä, joista viisi vangittiin.

Poliisi kertoo tutkivansa tarkemmin viittä pidätettyä osana mellakoiden esitutkintaa.

– Kun tunnelma kärjistyi ja muuttui tappeluksi, poliisi puuttui nopeasti asiaan, kertoo  poliisin tiedottaja Helena Boström Thomas SVT:lle.

Poliisin mukaan kyse on kahdesta ryhmästä, joilla oli ”mielipide-eroja”, jotka johtivat levottomuuteen, joka sitten kärjistyi ja muuttui tappeluksi.

Kenenkään ei kuitenkaan kerrota loukkaantuneen vakavasti.

Paikalle hälytettiin suuri joukko resursseja, ja useilla poliiseista oli mellakkavarusteet  päällään. Operaatioon osallistui myös poliisihelikopteri. Poliisin läsnäolo paikalla kesti koko lauantai-illan ajan, kertoo Aftonbladet.

Kuva: Aftonbladet.

Aiheeseen liittyen