perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Kirkkonummen tapon yrityksen tutkinta valmistui – nuoret tekijät tekevät tapauksesta poikkeuksellisen

Länsi-Uudenmaan poliisi on saanut valmiiksi Kirkkonummen Tolsassa 2.10.2020 tapahtuneen tapon yrityksen ja törkeän ryöstön tutkinnan, ja tapaus on lähetetty syyteharkintaan. Teosta epäiltynä on kuusi henkilöä, joista nuorin on 15-vuotias.

Teon johdosta on edelleen todennäköisin syin epäiltynä vangittuna yksi henkilö, 16-vuotias kirkkonummelainen poika. Häntä epäillään myös toisesta tapon yrityksenä tutkittavasta teosta Kirkkonummen keskustassa Asematiellä 26.9.2020. Asematien tapahtumissa teosta ei epäillä muita henkilöitä vangittuna olevan 16-vuotiaan lisäksi.

Asematien tapahtumien tutkinta saataneen myös valmiiksi lähiaikoina. Molemmissa tapauksissa tekoväline on ollut veitsi, ja kummassakin tapauksessa uhreissa on ollut lukuisia veitsen aiheuttamia vammoja.

Se, että näin nuoria epäillään erittäin vakavista rikoksista ja etenkin, se että yksi tekijä liittyy kahteen lyhyen ajan sisällä tapahtuneeseen rikokseen, on tapauksen tutkinnanjohtajana toimineen rikoskomisario Nina Kankaan mukaan erittäin harvinaista.

− Minun virkaurallani en muista vastaavaa tapahtuneen koskaan, vaan kyseessä on todella poikkeuksellinen tapaus, Kangas kertoo.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT