torstai, 29 helmikuun, 2024

Kryptovaluuttahuijauksissa menetetty viisinumeroisia summia

Länsi-uudenmaan poliisi kertoo havainneensa muutaman kuukauden sisällä ainakin kaksi kryptovaluuttahujausta, joissa menetetyt varat liikkuvat viisinumeroisissa summissa.

Aluksi henkilö on tehnyt pienehkön sijoituksen netissä. Sen jälkeen sijoittaja on saanut puhelimitse ohjausta ja palveluita ”sijoitusneuvojana” tai muuna avustajana esiintyneeltä henkilöltä.

”Sijoituksista” on tullut tappioita ja jos sijoittaja on yrittänyt saada varojaan takaisin, häneltä on veloitettu erinäisiä merkittäviä siirtokuluja. Lopputuloksena toisessa tapauksessa on menetetty noin 16 000 euroa ja toisessa noin 89 000 euroa.

Poliisi tutkii tapauksia törkeinä petoksina. Poliisi muistuttaa, että tuntemattomia sijoituspalveluita käyttäessä on riski joutua petoksen uhriksi. Erityisesti suoraan yhteyttä ottaviin sijoitusneuvojiin ja heidän lupaamiinsa tuotto-odotuksiin tulee suhtautua äärimmäisellä varauksella. Jos tarjous kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, niin se myös on sitä.

Jos kuitenkin on jo lähettänyt rahaa ja sen palauttamiseksi pyydetään lisäsuorituksia esimerkiksi käsittelykuluihin, ei lisäsuorituksia tule tehdä. Kaikessa sijoitustoiminnassa on syytä käyttää vakiintuneita ja yleisesti tunnettuja palveluntarjoajia ja sijoittaa vain sen verran, kuin on varaa menettää, muistuttaa poliisi.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT