sunnuntai, 16 kesäkuun, 2024

Lounais-Suomessa tavanomainen määrä tehtäviä koulujen päätösviikonloppuna

Lounais-Suomi. Kahden edellisen vuoden tapaan noin 900 tehtävää työllisti poliisia viikonloppuna Lounais-Suomessa, tiedottaa poliisi.

Koulujen päätös tuo normaalisti paljon nuoria kaupunkien keskustoihin ja näin tapahtui myös tänä vuonna. Varsinais-Suomessa nuoria oli eniten liikkeellä Turun keskustan alueella ja Satakunnassa Porin Kirjurinluoto keräsi selvästi eniten kouluvuotensa lopettaneita juhlijoita.

Poliisi valvoi tehostetusti viikonlopun ajan nuorison alkoholin käyttöä ja päällimmäisenä havaintona oli nuorilta takavarikoidun kirkkaan viinan ja vapen poikkeuksellisen suuri määrä. Yleisilme nuorten juhlinnassa oli kuitenkin varsin asiallinen.

Turku ja Pori erottuivat muutenkin tehtävämääriltään muista Lounais-Suomen kaupungeista. Turussa oli viikonlopun aikana noin 300 tehtävää ja Porissa noin 150 tehtävää, kertoo poliisi.

Huolestuttava ilmiö oli liikennejuopumuksiin liittyvien tehtävien tuplaantuminen viime vuodesta.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT