Tappeluita, häiriökäyttäytymistä, karkulaisia ja yleisötilaisuuksia poliisin viikossa Itä-Uudellamaalla

Itä-Uusimaa. Viime viikko Itä-Uudellamaalla oli kokonaistehtävämäärältään kesäisen vilkas. Tehtävissä pääosaa, etenkin viikonloppuna, näyttelivät tappelut, häiriökäyttäytyminen, karkulaiset ja yleisötilaisuudet, kertoo Itä-Uudenmaan poliisilaitos.

– Viikonloppu sujui lämpimässä säässä erilaisiin hälytystehtäviin vastaten. Pelkästään perjantai-illan ja sunnuntain välisenä aikana poliisi hoiti noin 850 hälytystehtävää. Näistä osa oli poliisin oma-aloitteisia valvontatehtäviä, kuten liikenteen ja yleisen järjestyksen valvontaa. Pääosa liittyi kuitenkin kansalaisten hätäkeskukseen soittamiin hätäpuheluihin, jotka jaetaan poliisipartioille tehtäväksi, kertoo viikonloppuna yleisjohtajana toiminut ylikomisario Tomi Salosyrjä.

Viikonlopun tehtävissä oli runsaasti kesäaikaan tyypillistä häiriökäyttäytymistä ja tappeluita niin yleisellä paikalla kuin yksityisissä asunnoissa. Valitettavasti myös teräaseita käytettiin joissakin tapauksissa.

– Karkumatkalla sijoituspaikastaan tai kotoaan olevia nuoria etsittiin jälleen. Niin kutsuttuun hatkaamiseen liittyy hyvin usein päihteiden käyttö tai niiden tarjoaminen ja sitä myöden riski joutua alttiiksi hyväksikäytölle. Poliisi on tekemisissä tällaisten tilanteiden kanssa joka viikko, Salosyrjä sanoo.

– Poliisilaitoksemme alueella järjestetyt yleisötilaisuudet sujuivat viikonloppuna lähes ilman häiriöitä. Kiitos järjestäjille ja yleisölle asiallisesta meiningistä, Salosyrjä kiittelee.

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT