torstai, 18 huhtikuun, 2024

Näpistelijät Hämeen poliisin harmina – 0,62 euron näpistyksestä kaupalle 350 euron vahinko

Lahti. Torstaina 30.3. kello 15.00 aikaan, jäi näpistyksestä kiinni Lahdessa Aleksanterinkadulla sijaitsevassa kauppaliikkeessä 30-vuotias mies. Mies oli ottanut hyllystä erilaisia vaatteita ja mennyt niiden kanssa sovituskoppiin, jossa hän oli repinyt yhdestä 61 euron arvoisesta paidasta hälyttimen irti. Poistuessaan sovituskopista, oli mies havainnut, että häntä seurataan vartijoiden toimesta, jolloin hän palasi takaisin sovituskoppiin ja jätti rikotun paidan sinne.  Muut vaatteet hän palautti hyllyihin. Vartija kiinniotti miehen ja ilmoitti asiasta poliisille. Asiasta kirjattiin rikosilmoitus näpistyksestä ja lievästä vahingonteosta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni 30 kertaa, kertoo poliisi.

***

Riihimäki. Samana päivänä kello 17.00 aikaan, jäi Riihimäellä Voimalankadulla sijaitsevassa kauppaliikkeessä kiinni näpistyksestä 70-vuotias mies. Mies oli kahminut käsinensä irtokarkkeja taskuihinsa ja poistunut kassalinjan ohi maksamatta niitä. Koska mies oli ottanut paljain käsin irtokarkkeja laatikosta, jouduttiin loput laatikoissa olevat makeiset hävittämään. Miestä epäillään näpistyksestä, sekä vahingonteosta. Kaupalle aiheutui miehen toiminnasta noin 350 euron vahinko. Anastettujen irtokarkkien hinta oli 0.62 euroa.

***

Hämeenlinna. Kello 17.45 aikaan, jäi Hämeenlinnassa Kaivokadulla sijaitsevassa kauppaliikkeessä kiinni 25-vuotias mies näpistyksestä. Mies oli ottanut kaupasta elintarvikkeita noin 24 euron arvosta ja ohittanut kassalinjan maksamatta niitä. Vartijoiden ottaessa miestä kiinni, alkoi mies rimpuilla voimakkaasti vastaan, jonka vuoksi vartijat joutuivat käyttämään käsirautoja miehen rauhoittamiseksi. Miehen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä hedelmäveitsen. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista kuusi kertaa.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT