perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Perhehelvetti Lapissa – lapsia pahoinpideltiin julmilla tavoilla

Lapin käräjäoikeus on antanut tuomion erikoisessa perhettä koskeneessa jutussa. Tuomion mukaan vanhemmat olivat pahoinpidelleet lapsiaan ja rankaisseet heitä julmilla tavoilla. Käräjäoikeuden antaman julkisen selosteen perusteella vaikuttaa siltä, etteivät kaltoinkohdellut lapset olleet kehittyneet normaalisti. Lapsia ei kohdeltu ikätasoisesti, vaan heille puettiin vielä kouluiässä vaipat.

Lappilaisperheen perhehelvetti jatkui vuosia. Vuosina 1998 ja 2001 syntyneet lapset joutuivat vanhempiensa karmean kohtelun uhreiksi.

Lapin käräjäoikeus totesi vuonna 1965 syntyneen isän ja vuonna 1964 syntyneen äidin syyllisiksi törkeisiin pahoinpitelyihin ja törkeään vapaudenriistoon.

Vanhemmat saivat kolmesta rikoksesta vuoden ja kuuden kuukauden ehdolliset vankeusrangaistukset. Lisäksi heidät tuomittiin maksamaan asianomistajille yhteensä 34 000 euroa vahingonkorvauksia sekä 22 000 euroa oikeudenkäyntikuluja.

Rikokset ajoittuivat vuosiin 2002-2011. Vanhemmat tukistivat ja repivät lapsia hiuksista. He löivät nyrkillä tai avokämmenellä kasvoihin tai muualle vartaloon. Lapsia pidettiin nälässä ja ravitsemus laiminlyötiin, heitä pakotettiin pitkiksi ajoiksi ulos tai seisotettiin rangaistukseksi eteisessä.

Tuomio määrättiin tuomiolauselmaa, sovellettuja lainkohtia ja julkista selostetta lukuun ottamatta salaiseksi. Juttu käsiteltiin Lapin käräjäoikeudessa suljetuin ovin maaliskuussa, ja ratkaisu annettiin kansliassa 18. toukokuuta. Tuomiot eivät vielä ole lainvoimaisia.

 

 

 

 

 

 

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT