lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Pihalle pysäköityjä autoja vahingoitettiin ampumalla Salon Perniössä

Salon Perniössä tapahtui tiistaina 26.3.2019 ampumistapaus, jossa vahingoitettiin haulikolla ampumalla omakotitalon pihalla pysäköitynä olleita kahta autoa, samalla aiheutettiin vaaraa kiinteistön asukkaille.

Ampuminen tapahtui aikaisin aamulla noin klo 5.30 aikaan kun talossa asuva mieshenkilö oli lähdössä töihin. Asukas kuuli laukauksen ja haulien osumat autoon, hetken kuluttua hän havaitsi auton takaikkunan olevan rikki. Toinen pihalla ollut auto kärsi vähäisempiä vaurioita.

Poliisi on tänään 28.3.2019 iltapäivällä ottanut kiinni rikoksesta epäiltynä perniöläisen vuonna 1983 syntyneen mieshenkilön, jolla ei ole aseen hallussapitoon oikeuttavaa lupaa. Myös ampumisessa oletettavasti käytetty ase on poliisin hallussa. Kiinniotto tapahtui rauhallisesti.

Asiaa tutkitaan tässä vaiheessa vaaran aiheuttamisena, ampuma-aserikoksena sekä vahingontekona. Salon poliisi selvittää teon motiivia, ja sitä miten epäilty on saanut haltuunsa käyttämänsä aseen.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT