perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Rynnäkkökiväärillä Helvetin enkelien kerhotilaa tulittaneet selvisivät ehdonalaisella

Lappeenrannassa sijainneen Helvetin enkeleiden kerhotilan tulittamista rynnäkkökiväärillä puitiin oikeudessa. Syy tekoon oli kauna liivijengiä kohtaan. Näin arvioi Etelä-Karjalan käräjäoikeus tuomiossaan.

Rynnäkkökiväärillä Helvetin enkeleiden kerhotilaa tulittanut mies sai vuoden ja yhdeksän kuukautta ehdollista vankeutta. Autoa ajanut mies sai vuoden ja kaksi kuukautta ehdollista vankeutta ja kolmas iskuretkellä mukana ollut kuusi kuukautta ehdollista vankeutta.

Ampumisen taustalla vaikutti oikeuden mukaan se, että Helvetin enkeleiden jäsenet olivat pahoinpidelleet aiemmin kaksi autossa olleista miehistä. Kolmas puolestaan oli kantanut kaunaa jengin johtajalle muusta henkilökohtaisesta syystä. Kukaan ei haavoittunut tulituksessa.

Muun muassa pahoinpitelyyn syyllistynyt Hells Angels Carelia MC:n nokkamies tuomittiin neljän kuukauden ja 15 päivän ehdolliseen vankeuteen ja kaksi muuta jengin edustajaa viiden ja kuuden kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin.

 

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT