perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Synkkä viikonloppu liikenteessä – onnettomuuksissa menehtyi kuusi henkilöä

Poliisihallitus. Menneenä viikonloppuna tapahtui liikenteessä neljä valitettavaa liikenneonnettomuutta, joissa menehtyi yhteensä kuusi ihmistä, tiedottaa poliisihallitus.

Kuuden ihmisen kuolema on paljon yhden viikonlopun aikana. Ennakkotietojen perusteella näyttäisi siltä, että onnettomuuden pääaiheuttajat, eivätkä onnettomuustyypit lähtökohtaisesti poikkea siitä, mitä Onnettomuustietoinstituutin raportit kertovat meille (OTI-vuosiraportti 2020).

Onnettomuustietoinstituutin datan mukaan onnettomuustyypeistä yleisimpiä ovat olleet kohtaamis- ja suistumisonnettomuudet. Ne kattoivat vuonna 2020 yhteensä 72 % onnettomuuksista. Viimeisen 20 vuoden aikana ne ovat olleet yleisimmät onnettomuustyypit kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa. Viikonlopun onnettomuuksissa kyse oli peräänajoista, kohtaamisonnettomuudesta sekä suistumisesta, joissa siis kuoli valitettavasti yhteensä kuusi ihmistä.

Vuosina 2001–2020 keskimäärin joka neljäs pääaiheuttaja (27 %) oli alkoholin vaikutuksen alaisena ja ylinopeutta ajoi 41 % pääaiheuttajista. Viikonlopun onnettomuuksissa riskitekijöitä on nähtävissä alustavien tietojen mukaan osassa onnettomuuksista. Pääaiheuttajista 21 % oli sekä alkoholin vaikutuksen alaisena että ajoi ylinopeutta vuonna 2020 Onnettomuustietoinstituutin datan mukaan.

Suomi sitoutunut vähentämään tieliikennekuolemia ja loukkaantumisia puolella 2030 mennessä

LVM:n Liikenneturvallisuusstrategiassa 2022-2026 todetaan, että liikenneturvallisuuden suurimmat haasteet ovat tieliikenteessä. Tieliikenne on liikennemuodoista turvattomin useiden eri taustasyiden takia. Liian usein kuolonkolareihin liittyy merkittävää riskinottoa, mikä on nähtävissä valtaosassa viikonlopun onnettomuuksissa ennakkotietojen perusteella. Vuonna 2017 Suomi sitoutui Vallettan julistuksessa muiden EU-maiden kanssa tavoittelemaan tieliikennekuolemien ja vakavien loukkaantumisten vähentämistä puolella vuoden 2020 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Vuosi 2030 on aivan kohta käsillä! Vuonna 2020 tieliikenneonnettomuuksissa kuoli 223 ihmistä ja viime vuonna 225 ihmistä. Tämän vuoden tammi-lokakuussa liikenneonnettomuuksissa on kuollut 156 ihmistä.

Liikenneinfrastruktuurin parantaminen ja poliisivalvonnan kehittäminen ovat tärkeitä toimia liikenneturvallisuuden edistämiseksi. Liikenneturvallisuus on myös laaja yhteiskunnallinen ilmiö ja eri ohjelmien tiivis linkitys on keskeistä liikenneturvallisuuden edistämiseksi, todetaan strategiassa. Poliisi suorittaa liikennevalvontaa sille yhteiskunnan antamien resurssien puitteissa. Riittävällä liikennevalvonnalla voidaan kiinnijäämisriskiä saada nostettua, jolla on vaikutusta ihmisen rationaaliseen päätöksentekoon. Liikennevalvonta on merkittävä keino, jolla paljastetaan liikennerikollisuutta. Toisin sanoen ylinopeutta tai päihtyneenä autoa ajava jää kiinni ja saa siitä seuraamuksen. Siksi poliisilla tulee olla riittävät resurssit uskottavan liikennevalvonnan toteuttamiseksi.

Liikenneturvallisuus on koko yhteiskunnan asia

Liikenteessä ilmenevä riskikäyttäytymisen muodot tunnistetaan yhteiskunnassamme melko hyvin. On tärkeää vaikuttaa juurisyihin, miksi riskikäyttäytymistä ilmenee. Kuten todettua, poliisi valvoo liikennettä sille annettujen resurssien puitteissa mutta valvonta ei ole juurisyyhyn vaikuttamista eli siihen miksi riski esimerkiksi ylinopeuden tai päihteiden mahdollisesta seurauksesta ollaan valmis ottamaan. Siksi liikenneturvallisuuden tulee olla koko yhteiskunnan yhteinen asia ja sisäistetty koko yhteiskunnan tehtäväksi ja läpileikkaavaksi teemaksi, kuten Liikenneturvallisuusstrategia 2022-2026 toteaa. Ehkä synkät viikonloput vähenevät myös sitä kautta.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT