keskiviikko, 17 huhtikuun, 2024

Väärennettyjä matkalippuja kännyköissä – huijaussovellus voi tulla kalliiksi

Helsinki. Yhä useampi pääkaupunkiseudulla liikkuva hankkii nykyään julkisen liikenteen matkalippunsa matkapuhelimeensa Helsingin seudun liikenteen lippusovelluksen kautta. Poliisin tietoon on tullut sekä Helsingissä että muualla Uudellamaalla viime viikkoina useita tapauksia, joissa henkilöt ovat erehdyttäneet kuljettajia ja tarkastajia huijaussovelluksella.

– Sovellus muistuttaa oikeaa lippusovellusta, mutta matkalippujen tarkastajat erottavat kyllä huijaussovelluksen oikeasta. Jos henkilö jää kiinni huijaussovelluksella matkustamisesta, joutuu hän maksamaan joko tarkastusmaksun tai sakon hieman tilanteesta riippuen. Uudenlainen tekniikka synnyttää myös uudenlaista rikollisuutta, mutta näihinkin rikollisuuden muotoihin löytyy kyllä keinot puuttua, toteaa rikostarkastaja Jari Illukka Helsingin poliisilaitokselta.

Mahdollisia rikosnimikkeitä voivat olla esimerkiksi lievä petos ja lievä väärennys. Henkilö voi syyllistyä rikokseen myös silloin, jos hän vastustaa järjestyksenvalvojaa, tarkastajaa tai poliisia. Myös väärien henkilötietojen antaminen on rikos, ja siitä rangaistaan erikseen. Väärennetyn lippusovelluksen käyttäminen voi periaatteessa johtaa myös matkapuhelimen takavarikointiin ja menettämiseen valtiolle.

– Poliisi tutkii sovelluksen jakamista epäiltynä petoksena, väärennyksenä ja tekijänoikeusrikoksena. Tutkinnasta tiedotetaan tarvittaessa lisää, kun tutkinta etenee, kertoo tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Jukkapekka Risu Helsingin poliisilaitokselta.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT