perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Vesurilla uhriaan lyönyt tuomittiin yli neljäksi vuodeksi vankeuteen

Keski-Suomen käräjäoikeus antoi maanantaina tuomion Jämsän Ehunsalmella yksityisasunnossa 27. maaliskuuta sattuneesta tapahtumasarjasta.

Käräjäoikeus tuomitsi jämsäläisen vuonna 1966 syntyneen Kari Olavi Hyttilän 4 vuoden ja 2 kuukauden ehdottomaan vankeuteen tapon yrityksestä. Annettu tuomio pitää sisällään myös aiempia tuomioita, joiden koeaikana nyt käsittelyssä ollut rikos tapahtui.

Tuomittu velvoitettiin korvaamaan uhrilleen kivusta ja särystä sekä tilapäisestä haitasta 8 000 euroa, kärsimyksestä 6 000 euroa, pysyvästä kosmeettisesta haitasta 5 000 euroa, vereentyneistä vaatteista sekä muusta pilalle menneestä irtaimistosta 1 500 euroa ja erilaisista kuluista 678 euroa. Tuomittu velvoitettiin korvaamaan myös uhrinsa oikeudenkäyntikulut 2 406,84 euroa.

Tuomitun katsottiin yrittäneen tappaa uhrinsa. Hän oli lyönyt sohvalla maannutta uhriaan vesurilla kaksi kertaa päätä kohti. Toinen iskuista osui uhrin pään oikealle puolelle otsan ja ohimon alueelle. Toisen iskun uhri torjui kädellään siten, että terä osui kyynärvarren ja ranteen alueelle.

Uhri lähti pakoon. Hän ennätti asunnon ovelle, kun tuomittu löi vielä kolmannen kerran. Isku osui takaraivoon.

Tuomittu ajoi tiellä uhria takaa noin 400 metrin matkan vesuri kädessä. Lopulta uhri pääsi ohikulkeneen auton kyytiin ja paikalle hälytettiin apua. Tuomittu on ollut vangittuna maaliskuun lopulta lähtien, ja hänet määrättiin pidettäväksi edelleen vangittuna.

Lähde: Jämsän Seutu.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT