perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Waltterin koulun ikkunoiden rikkominen syyteharkintaan – alaikaäisyys ei poista korvausvelvoitetta

Varkaus. Tiistaina 18.8. rikottiin Varkaudessa Waltterin koulusta ja läheisestä liikuntatalosta useita ikkunoita. Asiaa on tutkittu Itä-Suomen poliisilaitoksessa törkeä vahingonteko -nimikkeellä ja se on siirtymässä syyteharkintaan. Tutkinnassa tekijäksi on selvinnyt paikkakuntalainen 16-vuotias poika, joka on kuulusteluissa myöntänyt rikkomisen.

Nuori on kertonut, ettei rikkominen liity varsinaisesti kouluun millään tavalla koulu vain sattui valikoitumaan pahanolon purkauksen kohteeksi. Asiaa on selvitetty yhteistyössä Varkauden kaupungin, poliisin ja ankkuritoiminnon kanssa ja poliisi kiittää myös sivullisia asiaan liittyvistä havainnoista.

Tyypillisesti tämän tapaiset nuorten teot johtuvat enemmän hetken ajattelemattomuudesta kuin tahallisesta halusta tehdä rikoksia. Ankkuritoiminto on osoittautunut myös tässä tapauksessa hyväksi keinoksi puuttua varhaisessa vaiheessa nuorten käytökseen ja herättää heidät ajattelemaan tekojensa seurauksia. Ankkuritoiminnan kautta nuori myös ohjautuu moniviranomaisyhteistyön kautta tarvittaviin tukitoimiin, kertoo poliisi.

Vaikka kyseessä on nuori henkilö, on hän silti vastuussa teostaan sekä aiheuttamistaan vahingoista. Varkauden kaupunki tuleekin vaatimaan nuorta korvaamaan useita tuhansia euroja aiheuttamistaan vahingoista.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT