lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Yhdeksän miljoonan edestä elektroniikkaa kavallettiin Helsingin opetusvirastolta

Poliisi on saanut valmiiksi Helsingin opetusvirastoon kohdistuneen laajan korruptiotutkinnan. Esitutkinnassa on selvinnyt, että opetusviraston entinen tietohallinnon työntekijä on tilannut vuosien 2006–2016 aikana noin yhdeksän miljoonan euron arvosta laitteita, joita ei ole koskaan toimitettu opetusvirastoon, vaan ne on myyty yksityishenkilöille eri puolilla Suomea.

Opetusviraston tietohallinnon entistä työntekijää epäillään törkeästä petoksesta sekä törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä.

– Epäilty teko on ollut mahdollinen, koska epäillyllä on ollut esimiesasemansa vuoksi laajat hankintaoikeudet ja erityisesti siitä syystä, että hän on pystynyt korkeaa asemaansa hyväksi käyttäen peittämään tekonsa, sanoo tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Urpo Mäkelä Helsingin poliisilaitokselta.

Rikoksista epäillyn neljää esimiestä epäillään virkarikoksista. Lisäksi kahta heistä epäillään kavallusrikoksista.

Esitutkinnan perusteella epäillään, että muutama henkilö on välittänyt laitteet ostajille. Ostajat ovat olleet eri puolilla Suomea asuvia yksityishenkilöitä. Laitteet ovat olleet pääasiassa tietokoneita, puhelimia, muita IT-laitteita sekä viihde-elektroniikkaa. Laitteet on tilattu useilta eri laitetoimittajilta, joista kaikki eivät ole Helsingin kaupungin sopimustoimittajia.

Yhtä laitetoimittajaa epäillään törkeästä petoksesta. Viittä henkilöä, jotka ovat välittäneet laitteita, epäillään törkeästä kätkemisrikoksesta tai avunannosta törkeään petokseen.

Rikoskokonaisuudessa epäillään myös yhtä henkilöä törkeästä rahanpesurikoksesta, koska henkilön epäillään vastaanottaneen ja häivyttäneen rikoksilla saatua hyötyä.

Rikoshyödystä on saatu esitutkinnan aikana takaisin 900 000 euroa

Esitutkinnassa on lisäksi selvinnyt, että opetusviraston tietohallinnossa on hankittu ja lunastettu IT-laitteita ja muita elektronisia laitteita Helsingin kaupungin sääntelyn vastaisesti.

– Työntekijöiden hallusta on löydetty opetusvirastolle hankittuja IT-laitteita sekä viihde-elektroniikkaa, jotka ovat olleet henkilöiden yksityisessä käytössä. Yhteensä kuuttatoista opetusviraston entistä ja nykyistä työntekijää epäillään tämän vuoksi petos- ja kavallusrikoksista, Mäkelä kertoo.

Rikoshyödystä on saatu esitutkinnan aikana takaisin noin 900 000 euroa. Poliisi on takavarikoinut ja palauttanut opetusvirastolle laitteita noin 340 000 euron arvosta.

Rikoskokonaisuuden esitutkinnassa on kuulusteltu kaikkiaan 66 henkilöä.

– Poliisin omien tutkintatoimien lisäksi Helsingin kaupungin sisäisen tarkastuksen laatimilla selvityksillä sekä opetusviraston tekemällä selvitystyöllä on ollut suuri merkitys poikkeuksellisen pitkään jatkuneen väärinkäytöksen selvittämisessä.

Esitutkinta-aineisto on siirretty rikoskokonaisuuden syyttäjäksi määrätylle kihlakunnansyyttäjä Katri Veranille. Kun asia siirtyy syyteharkintaan, myös tiedotusvastuu siirtyy Helsingin poliisilta Helsingin syyttäjänvirastolle.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT