Ruotsi. Borasissa sijaitsevaan kampaamoon saapui asiakas 11.9. kello 16.00. Pian sen jälkeen naamioitunut mies astui salonkiin ja aloitti ampumisen. Borås-sanomalehden mukaan kohde oli asiakas, jolla oli yhteyksiä rikollisjoukkoihin, kertoo Aftonbladet.

Ammuskelussa loukkaantunut mies on 25 -vuotias kampaaja. Hän yritti heittäytyä suojaan mutta sai luodin jalkaansa. Häntä hoidetaan nyt sairaalassa, mutta perheenjäsenen mukaan hän paranee fyysisesti kokonaan, koska luoti ”meni suoraan läpi”.

Salongin henkilökunta otti yhteyttä ammutun sukulaiseen, joka juoksi heti tapahtuneen jälkeen paikalle.

– Hän oli täysin viaton. Hänellä ei ollut mitään tekemistä asian kanssa, mutta hän päätyi keskelle jengikonfliktia, sukulainen kertoi Boras-sanomalehdelle.

– Kampaamossa ammuttiin viisi laukausta, laskin itse seinistä reiät, kun pääsin paikalle. Asiakas pääsi pakenemaan ja piiloutui keittiöön. Hän valitteli useita kertoja tapahtunutta, kun tilanne oli ohi, koska tiesi itse olleensa varsinainen kohde, sanoi sukulainen.

Kampaajan perhe on kauhistunut tapahtumasta ja korostaa, että kampaajasta tuli jo toinen viaton uhri Ruotsin jengisodissa, toteaa Aftonbladet.

Neljä ihmistä pidätettiin ampumisen jälkeen pysäköintihallissa lähellä salonkia. Kaikki ovat 20-30-vuotiaita ja heitä epäillään murhayrityksestä, kertoo poliisi tiedotusvälineille.

Kuva: Aftonbladet.

Aiheeseen liittyen