Lieksassa kerrostaloasuntoihin on useampaan kertaan työnnetty postiluukusta punaista jauhemaista ainetta. Uusi tapaus sattui perjantain 24.9. ja lauantain 25.9.välillä.

Asunnossa, jonka postiluukusta oli pudotettu punaista jauhetta, on koira. Asukas oli ilmoittanut asiasta alakerrassa asuvalle naapurilleen, joka huomasi, että hänenkin asuntoonsa oli tungettu vastaavan näköistä ainetta. Myös alakerran asunnossa on koira.

Poliisin tietoon on saatettu myös aiemmin vastaavanlainen tapaus, jossa epäiltiin aineen olevan maustetta. Tuoreen tapauksen koira-asukas on voinut huonosti muutamien päivien aikana ja kärsinyt muun muassa oksentelusta ja ripulista, kertoo Itä-Suomen poliisi.

Aiheeseen liittyen