perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Suteen törmännyt ilmoitti asiasta, mutta jäi huomiotta

Espoossa löytyi eilen Turunväylältä Gumbölen kohdalta kuollut susi keskikaiteen vierestä. Suteen törmännyt autoilija soitti ja kertoi ilmoittaneensa törmäyksestä hätäkeskukseen ennen kello kuutta aamulla. Hän oli kertonut törmänneensä harmaaseen eläimeen, mutta ei ollut jäänyt paikalle odottamaan poliisia.

Poliisipartio oli käynyt paikalla, mutta ei ollut havainnut eläintä eikä siitä ollut tullut muita ilmoituksia. Partio oli olettanut että eläin oli saattanut jatkaa matkaansa.

Reilu kolme tuntia myöhemmin suden oli havainnut toinen autoilija, joka oli ilmoittanut siitä uudelleen hätäkeskukseen. Ilmoitusten välillä oli työvuoro poliisilaitoksella vaihtunut. Uuden ilmoituksen tullessa ei päiväpartioilla ollut tiedossa varhain aamulla tullutta ilmoitusta ja sen vuoksi olettamus oli, että eläimeen törmännyt autoilija ei ollut ilmoittanut siitä.

Autoilija otti uutisoinnin jälkeen poliisiin yhteyttä ja edellä mainittu ilmoitus löytyikin tietokannasta. Autoilijan henkilöllisyys on poliisin tiedossa. Häntä ei epäillä mistään rikoksesta.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT