Rauma. Lounais-Suomen poliisi sai torstain vastaisena yönä 21. lokakuuta hätäkeskuksen kautta ilmoituksen Raumalla yksityisasunnossa tapahtuneesta epäillystä väkivallanteosta.
Pariskunnan välinen riita äityi epäillyksi väkivallanteoksi, jossa käytettiin...
Rauma. Noin 30-vuotias mieshenkilö löydettiin elottomana sellistään Rauman poliisivankilassa lauantaina puolen päivän jälkeen, tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos.
Poliisivankilan henkilökunnan aloittamasta ja sairaanhoitoyksikön jatkamasta elvytyksestä huolimatta hänen...
Rauma. Kolme nuorta ihmistä loukkaantui vakavasti 5.9. aamulla viiden jälkeen tapahtuneessa ulosajossa. Rauman suunnasta ajanut henkilöauto suistui ojaan Huittistentiellä ja törmäsi kiveen, kertoo Satakunnan...
Raumalla perheen sisäisestä henkirikoksesta epäilty mies on vangittu todennäköisin syin Satakunnan käräjäoikeudessa tiistaina 8. kesäkuuta, tiedottaa Lounais-Suomen poliisi.
Esitutkinta on alkuvaiheessa, mutta hyvällä alulla. Epäiltyä...
Rauma. Poliisi kertoo selvittävänsä puolentoista viikon takaista, noin 40-vuotiaan naisen kuolemantapausta Raumalla. Kuolemansyyn tutkinnan lisäksi asiassa on käynnistetty rikostutkinta.
Poliisi sai Raumalla tehtävän keskellä yötä...
Rauma. Hätäkeskukseen tuli lauantain ja sunnuntain välisenä yönä puhelu, jossa ilmoitettiin Raumalla omakotitalossa tapahtuneesta väkivallanteosta. Ilmoittaja oli tekijä itse.
Poliisin mentyä paikalle, kohteesta löytyi yksi...
Rauma. Puuluntien päässä sijaitsevan pienvenesataman laiturista anastettiin 4.4. - 5.4. välisenä aikana vene perämoottoreineen. Lisäksi pysäköitynä olleeseen pakettiautoon oli yritetty murtautua ja kyseisestä autosta...
Rauma. Vanhassa Raumassa murtauduttiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä vaateliikkeeseen. Poliisi pyytää asiasta havaintoja mahdollisilta silminnäkijöiltä.
Teon tarkka ajankohta ei ole vielä tarkentunut, ja siksi...
Rauma. Lauantaina 6.3. aamuyöllä henkilöauton kuljettaja yritti ajaa poliisipartiota karkuun Raumalla. Poliisi aikoi pysäyttää henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkastamista varten. Pysäytysvaloa näytettäessä lähti kuljettaja yrittämään...
Rauma. Renkaanpuhkomistapauksia on tähän mennessä kirjattu poliisille yli 20 kappaletta kuukauden sisällä. Keskuspuiston eteläpuolella Hallikadun varressa 4 eri ajoneuvon renkaita puhkottiin 9.7.2020 todennäköisesti öiseen...
Recent Comments